KAIKKI FANART- KISAAN OSALLISTUNEET, HUOMIO! MIKÄLI OLET LÄHETTÄNYT TYÖSI VIIMEISEN 2 VIIKON AIKANA, OLISITKO NIIN YSTÄVÄLLINEN JA LÄHETTÄISIT UUDESTAAN! NIMITTÄIN EMAILINI JUMITTUI EIKÄ VIESTEJÄ TULLUT. ELI SIIS UUSI YRITYS, RAKSUPOKSUSENI :) //Susiprinsessa OSOITE: susiprinsessan(at)luukku.com, korvaa (at) @:lla.

13. osa A... Iiks, epäonnenluku! Ehkä tämä osa on joteski poikkeuksellisen huono... Tai jotain :D Viivästystä oli, mutta tällä kertaa minusta riippumattomista syistä, nimittäin armas näyttöni päätti hajota. No, onneksi Samsungin miehet olivat nopeita ja toivat uuden tilalle. Kiitokset heille *vilkuttaa* Tästä osasta piti tulla hieman merihenkinen, mutta äh... En teidä onnistuinko. Jokin mystisen ihanissa seiloreissa kiehtoo minua... //Susiprinsessa
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Vivi tunsi, kuinka maailma alkoi vähitelle hämärtyi. Pablon ja Ringan kasvot sumenivat ja voihkaisut kävivät vaimeammiksi. Ponnistelukaan ei auttanut ja viimein Vivi lepäsi syvässä tajuttomuudessa.
-Kas niin, kas niin, Kim kiirehti sanomaan. -"Raahataanpa sinut autolle, neitiseni..."

-Uh, oletpa painava, Kim tuskaili. -"Minun on kuitenkin kannettava sinut itse. Noista kahdesta ei ole hyötyä." Kuului raahaava ääni ja voimansa äärimmilleen ponnistava Kim sai kuin saikin Vivin hartailleen kannateltavaksi. -"No niin, lähdetään. Meillä on vielä paljon tekemistä ja Vivi on niistä vain neljännes."

-Mitä te vielä kupeksitte, Kim ärähti hermostuneesti. -"Ei minulla mitään voimamiehen voimia ole, kuten ehkä teillä. Lähdetään. Jätetään ikuiset hyvästit tälle talolle."

-"... Saastaiselle rotanloukulle."

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Valonsäteet suutelivat äänettä Vivin tulepunaisia hiuksia. Hän makasi kylmässä huoneessa vailla tietoa tulevasta.



-Nh...,
Päähän koskee. Päähän koskee ihan hemmetisti, Vivi parahti koneistossaan. Hänestä tuntui siltä, kuin että olisi herännyt. Herännyt vihansekaisesta tuskasta.

 
-Mitä ihmettä? Missä oikein olen? Päivitteli Vivi. Huone tai pikemminkin vankityrmä, oli likainen, kolkko ja kylmä, juuri sellainen millaista keskiajalla varmasti sellit mahtoivat olla.



Vivi tutkaili hämmentyneenä huonetta. Ikkunasta näkyi maisema merelle, jonka suolanen ilma pisteli hieman nenässä. Jos Vivi olisi sillä hetkellä ollut meren rannalla viettämässä rentoa iltapäivää, hän olisi varmasti pitänyt siitä. Mutta nyt, ollessaan kummallisessa tyrmässä, tuo inhottavan pistävä ilma vain ärsytti häntä.





Suutuspäissään Vivi humautti nyrkkinsä niin kovaa kuin jaksoi jo hajallaan olleeseen peiliin. -"Typerät voimat... Ilman niitä olisin jo naimisissa, eläisin turvassa mieheni kanssa, mutta ei, täällä minä vain kärsin kuin joku lemmikkirotta. Pian ne varmaan leikkelevät minua saadakseen tietää lisää voimistani."

Peilin palasten pirstoutuessa Vivi tunsi viiltävää kipua oikean kätensä rystysessä. Verta ei vuotanut edes nimeksi, mutta silti sattui. Vivi nuolaisi kättään. Veri maistui kitkerältä.

-Hei, tervehti Pablo. -"Olet näemmä herännyt."
-Kauanko minä olin tajuttomana?
-Muutaman tunnin, luulisin.

Vivi ei vastannut. Hänen päässään pyöri niin sekavia tuntemuksia, että niiden pukeminen sanoinksi olisi lähes mahdotonta.
-En saisi olla täällä, Pablo sanoi huolestuneena. -"Mutta halusin silti nähdä sinut, ennen..."
-Ennen mitä?
-Ennen Kim sadistisia kokeita. Vivi, hän tahtoo voimamme. Hän on valmis tekemään kaikkensa saadakseen ne.

-Mutta, Vivi sanoi eikä edes yrittänyt peitellä kummastustaan. -"Kuinka ihmeessä hän voi tehdä niin?"
-Emme tiedä, mutta kipeää se tulee tekemään, Pablon vastasi murheellisena.

-... Kuitenkin... Olisi eräs asia, jonka haluaisin kertoa sinulle. Et varmastikaan muista niitä aikoja, jolloin sinä, minä ja Nim olimme vielä yhdessä. Minut kaappasi isämme lapsuusaikainen vihollinen, Pixie Long. Elämäni Pixien luona... Se oli yhtä helvettiä suoraan sanottuna. Aluksi olin helpottunut, kun pääsin pois Kimin surmatessa hänet, mutta kuultuani, että joutuisimme julmien ihmiskokeiden uhreiksi, tiesin joutuneeni ojasta allikkoon."

-Tiedän, ettemme tule selviämään yhdessä tästä kaikesta. Silti, mielessäni heräsi pieni toivon kipinä...

-Pablo!

-Mummi...
-Pablo, emme saisi olla täälä. Jos Hän näkee meidät, joudumme taas kärsimään, Ringa kiljaisi pelästyneenä.
-Mutta entä Vivi?

-Vivin kohtalo on sama kuin meidän. Tulemme todennäköisesti kuolemaan kaikki. Laskin todennäköisyysprosentinkin, Ringa kuittasi.
-Mutta mummi, et ymmärrä!

-Mitä en ymmärrä? Keksitkö muka jonkin keinon, jolla voimme karata kauheasta tulevaisuudestamme?
Tuota... En sanoisi, että me. Tarkoitan häntä, Pablo kuiskasi ja heilautti päätään Vivin suuntaan.

-Mutta... Entä sinä? Ihan hyvin sinäkin voisit saada elää. Ei ole reilua, että vain hän saisi. Olehan sinäkin nuori...
-Mummi! En pärjäisi tässä maailmassa. Elämäni vuorilla Pixien kanssa on ei tehnyt minulle hyvää. En kykenisi elämään tässä yhteiskunnassa normaalia elämää. Vivi kykenisi, miksi siis haaskaisimme hänen elämänsä?
-Olet varmaankin oikeassa. Mutta oletko aivan varma?

Pablo käveli hitaasti Vivin luokse kertomaan suunnitelmistaan. Jokainen askel tuntui yhtä pahalta hänestä itsestään, mutta tuska unohtui hänen ajatellessa tekevänsä oikein.
-Vivi, meillä on sinulle suunnitelma.
Vivi pysähtyi. -"Mikä suunnitelma?"

-Suunnitelma, jonka avulla pääset pois täältä. Mutta sinun on kuunneltava tarkasti. Meillä ei ole paljoa aikaa.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

-Vivi, annan sinulle erään hyvin tärkeän esineen. jonka sain tulevaisuudessa enne kuin lähdin. Käytä sitä, kun tilanne tulee tukalaksi tai jos olet... Sotkenut asiat.
Vivi huomasi Ringan käsissä eräänlaisen korun. Vanhan, kuluneen, nimikyltin, sellaisen sotilaiden nimikyltin.
-Mikä se on?
-Se on esine tulevaisuudesta. Kun sinulla on esine tulevaisuudesta, voit palata sinne takaisin, tai tarvittaessa pysähtyä vierailemaan muissa ajoissa, kuitenkaan sotkematta aikajatkumoa.

Vivi katsoi hämmästyneenä korua. Kuinka noin mitätön pieni esine voisi pelastaa ehkä hänen koko elämänsä!
-Tämän avulla voin siis matkustaa ajassa, Vivi tarkisti ymmärtäneen oikein. -"No niin, mitä enää odotamme!"
-Se ei ole mahdollista tällä hetkellä. Aikajatkumo on heikentynyt, sitä on käytetty viimeaikoina aivan liikaa.
-Kykeneekö joku muukin muuttamaan aikaa? Vivi ajatteli ääneen. -"Kuka kummassa niin tekisi?"
-Kim. Hän haki minut menneisyydestä.  Kahtakymmentä minuuttia ennen kuolemaani.

Vivi sai vihdoin esineen itselleen. -"Mutta... Siinä tapauksessa, aikahan on aivan sekaisin!"
-Niin on. Tulevaisuus ei näytä kenestäkään hyvältä. Vivi, tiedätkö sinä, miksi kaltaiseni robotti lähetettiin alunperin menneisyyteen? Meidän lähettiin tuomaan rauhaa ja vakauttamaan oloja. Jostain syystä olemme vain sekoittaneet asioita ja herättäneet epäluuloja tavallisissa ihmisissa. Nyt asioihin on tultava muutos. Toivonkin sinun elävän varoivaisesti ja katsovan, että aikajatkumo ei enää sekaannu enempää. Sisällesi on tallennu paljon tietoa tulevaisuudesta, jota en kykene itse itsestäsi löytämään. Vivi, nämä ihmiset haluat käyttää meitä biologisina aseina sodissaan. "

-... Kiitos. Kiitos kaikesta avustanne, en tiedä kuinka voisin ikinä kiittää tarpeeksi. Toivotaan vain, etten vain pahenna tilanne, Vivi vastasi ääni käheänä.
-Uskon että onnistut. Virtaahan suonissasi niin ihmisen verta kuin koneöljyä, Magnettojen tapaan. Saanko muuten udella, minkälaiset voimat sinulla mahtaa olla?
-Kykenen hallitsemaan ihmisten tunteita. Ei mikään kauhean kiva juttu, Vivi sanoi ja tunki korun taskuunsa.
-No ei ihmekään, kun vaikutat niin lämpöiseltä ihmiseltä, Ringa naurahti hyvillään.

-Seinä on räjähtimispisteessä, eli suosittelisin kiirehtimään, Pablo hoputti vakavana.


-Hyvästi, Vivi sanoi surullisena. -"Toivottavasti Kimin kokeet eivät ole kamalia. On teillä mahdollisuus jäädä henkiin."
-Hyvin pieni sellainen, Pablo naurahti ääni heleänä. -"Sitä paitsi ei sillä ole väliä. Sinulla on väliä."

-Hyvästi Pablo..., Vivi kuiskasi tämän korvaan ääni sisar-rakkautta leiskuen. -"Lupaan elää teidänkin puolestanne."

13.A:n loppu. Jouduin valitettavasti pätkäisemään osan kahtia, asiaa on niin hirveästi ja tässä osassa ei seilorielämää ollutkaan. Ensi osasen puolikkaassa sitten! Noh, kommentoikaa, tässä minulla kestikin iäsyys. Sellaiset 30 kommenttii olis mukava kannustus kirjoittamisesta ja vain nopeuttaa päivitystahtia. Eli kritiikkiä tulemaan vaan :) //Susiprinsessa